Helsingin olympiastadionin ympärille kehittyi myöhemmin kokonainen urheilukompleksi, kenttiä syntyi kuin sieniä sateella ja nousipa sen kupeeseen myös yksi kaakelein koristeltu juhlava Oopperatalokin. Helsinki_Olympic_Stadium-7147Viimein yksi kentistä sai ympärilleen olympiastadionin kaltaisen katsomon ja kaupallisia toimintoja palvelevaa infrastruktuuria. Pelkkä kenttähän sellaisenaan jo sopii hyvin urheiluun, eikä ruoho tee eroa vähäpukeisen korskean urheilijanuorukaisen ja kannustamaan tai katsomaan tulleen tuulipukuyleisön välillä. Kenttä on kaikkia varten, mutta urheilusta bisneksen tekeminen vaatii kunnon puitteet. Yleisölle tarvitaan tuoleja, ja jotta taempaakin voi sanoa näkevänsä villisti ympäriinsä juoksentelevien terhakkaiden kisailijoiden liikkeet, pelivälineet, pallot ja kepit, tuli katsomo asettaa voimakkaasti taemmalle nousevaan asentoon. Näin samalla kentän reunuksille syntyy juhlava muuri, joka erottaa sen ympäröivistä asuintaloista. Sisään katsomoon pääsee tietysti maksavat asiakkaat, onhan urheilussa suuret rahat yleensä kyseessä, ja asiakkaiden määrä ja viihtyvyys on lähes yhtä tärkeää kuin pallopelin rajut säännöt, rohkea eteneminen ja pelaajien kaiken ulos puristus mitään säästämättä. Voittamisen riemu toteutuu siten sekä katsomossa, kilpailujen lippuja kauppaavissa piireissä ja mahdollisesti myös stadonin nimeensä brändinsä yhdistäneen yrityksen tulosluvuissa.

Urheilulla on aina ollut jokin omituisella tavalla erityinen asema tämän etäisen ja ujon nuoren valtion asukkaiden parissa. Liekö syynsä ollut sen sotaisalla ja verisellä historialla, että terveyspoliittisia kysymyksiä ja aloitteita korostettiin ajoittain koomisiakin piirteitä synnyttävällä tavalla. Alkoholisoituneet ja traumatisoituneet rintamalta palaneet, ne jotka sodan kauheuksista hengissä selvisivät, korostivat luonnollisesti poliittisia ja yhteiskunnallisia aloitteita urheilun tärkeydestä. Huimasti etenevistä juoksijoista, hiihtäjistä ja potkupallon pelaajista tulikin sitten muiden muassa tärkeitä kansallista koheesiota palvelevia tekijöitä. Urheilun fasiliteettien rakentamisella ja niihin liittyvien toimintojen tukemisella olikin siten korpikansan mielissä vastaava pyhä asema kuin mitä sananlasku “Kun nuori nukkuu, on kuin rahaa laittas pankkiin”. Urheilu ei ollut pelkkää iloista kilvoittelua, vaan hiestä, naarmuista ja vammoista huolimatta se nähtin investointina tulevaisuuteen. Urheilu oli suomalaisen tapa kantaa uhrilahjoja kansallispoliittiselle alttarille.

Uusi stadion, silloin siis Finnairin brändäämä, tarjosi hyvät puitteet vanhan joustamattoman betonistadionin katsomon rinnalla. Vaikka sen kyljessä ei ollut pystyssä seisovaa juhlakunnosta kertovaa tornia, niin sen katsomon ulkoreunalla kiertävät metalliset lentokentänkin struktuuria muistuttavat tangot, ketjut, palkit ja linjat muodostivat kuin kutsuvan feminiinisen hahmon vanhan stadionin kylkeen. Siinä ne kaksi uinuivat yhdessä kuin yhteisen ponnistelun jälkeen raukeina tyytyväisinä saavutuksistaan.